Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Pieniä iloja

Meillä kävi pohjoisesta vieraita. Toivat tullessaan kasan pieniä sukkia. Voiko parempaa ollakkaan! Kiitos vielä oikein paljon!!


Erityisesti nuo pohjalaissukat ovat oikein mieleiset.

Olen määkin jotain tehnyt. Jotain ihan pientä vaan..


Pienet sukat junasukkien ohjeella, nalle langasta. Woolista (jonka väri ei tässä nyt kyllä ole ihan kohdillaan) tein novitan ohjeella pienen myssyn. Hieman laiskuus iski nuitten nyörien teossa ja teinkin vaan tuollaiset letitettävät versiot.



Atziinan ohjeen pohjalta tein nämä villavaippahousut kokoa nb.  En muistanutkaan kuinka mukavan pehmoista tuo puro on neuloa. Olen sitä joskus huovutettuja lapasia varten ostanut.

Juurikin huomasin,että mun pieni blogi onkin jo yksivuotias. Niin se vaan aika rientää! Saa nähdä kuinka neuleille jää aikaa kun tuo mahatyyppi syntyy. 

Villavaippahousut

Atziinan blogista löysin ohjeen villavaippahousuihin. Hahtuvasta neulominen oli aluksi haasteellista tälläiselle väkivaltaiselle neulojalle. Hahtuva katkeili ensin lähes jatkuvasti. Kun sopivan otteen löysi, niin katkeilemista ei juurikaan tapahtunut.

Nämä ovat kokoa s. Muuten tein ohjeen mukaan, mutta haaran neuloin vahvistettua neuletta. Taakse neulahuovutin tassun jäljet. Vielä nämä tarvitsevat lanoliinituksen, jonka jälkeen ovatkin sitten käyttövalmiit.

Malli: Villavaippahousut atziinan blogista

Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva

Puikot: 3,5mm/40cm pyöröt

 

Värejä vauvalle

Jämälankoja käytin myös tähän isoäidinneliöistä virkattuun vauvan peittoon. Peiton koko on 80x80. Vauvanpeittoa oli mukava tehdä. Vastaava peitto aikuisten koossa olisi kysynyt aika paljon enemmän intoa. Vauvan neuleita on muutenkin mukava tehdä,kun ovat niin nopea töisiä.

7-veljestä jämiä, aikalailla samoja mitä oli edellisen postauksen sukissa. Varmasti lämmin peitto. Lämmitti jo tehdessä jalkojen päällä ihan kiitettävästi.

Kotisukat

Rennot raitasukat 7-veljestä lankojen jämistä. Nämäkin on viimein valmiit: *tuulettaa* Taitaa mun raitakiintiö vähitellen olla täynnä. Huomasin,että mulla on aika monta raitaneuletta tuloillaan. Uusia kuvioita kiitos! Varsien raidat eivät ole ihan samanlaiset,kun oranssi lanka loppui kesken. Tehokasta jämälankojen käyttöä.

Mun raskausmaha ei vaan meinannut taipua noihin jalan venyttelyihin, vaikka eihän tuo kuvan asento olenkaan hankalalta näytä. Mutta oli se, uskokaa pois.

Malli: Perus sukka

Lanka: 7v jämiä

Puikot: 4mm sukkapuikot

 

Ainaoikein-lapaset

Kerrankin kun tämän talon miespuolinen toivoi jotain neuletta, oli kiireesti saatava työ puikoille. Tiedä vaikka muuttaisi mielensä. Lapasia toivottiin ja pian ne tulivatkin valmiiksi. Pientä ongelmaa oli,kun hatusta vedetty silmukkamäärä olikin liian suuri ja lapasista tuli ensin jättimäiset. Toisella yrittämällä vähensin silmukoita runsaasti ja pelkäsin lapasten olevan nyt liian pienet. Niistä tuli onneksi juuri sopivat.

Olivat aika mukavan tuntuiset omassakin kädessä, että ehkä teen vielä toiset samanlaiset. Lapasissa on joustinneule rannekkeet ja muuten ovat ainaoikein-neuletta. Parhainta on että neuleen saaja oli tyytyväinen lopputulokseen ja lapaset on jo kovassa käytössä.

Malli: Omasta kopasta

Lanka: Drops Alaska, hieman yli 2kerää.

Puikot: 5mm sukkapuikot

Piparkakkusukat

Oikealta nimeltäänhän nämä ovat Cookie A:n Cauchy-sukat. Olen siis löytänyt lisää Shibui-sukkalankaa oikeassa värissä ja saanut nämä viimein valmiiksi.  Hienot ja simppelit yhtä aikaa. Sukissa on näköjään muutama koiran tai kissan karva, että tietäisitte kuinka paljon näillä on jo kävelty meidän karvaisilla lattioilla,  vaikka valmistuivat vasta hetki sitten.

Malli: Cauchy,  Cookie A:n suloisimmat sukat kirjasta. 

Lanka: Shibui sock

Puikot: 2mm sukkikset

Omien sääntöjeni mukaan, kun on saanut jotain valmiiksi, voi aloittaa ainakin kaksi uutta työtä. ..Jos vaan puikot riittää.

Virkattu liina

En mää muuta nykyisin teekkään, kun virkkaan. Varsinkin tälläiset pienet yhden illan työt on mukavia.

Ohje: Drops, en muista numeroa.

Lanka: Novita kotiväki

Virkkuukoukku nro 2,5

Mulla on aika löysä virkkaus käsiala. Se on ongelmallista, varsinkin ohuesta langasta virkatessa. Tuntuu ettei niin pientä koukkua ole olemassakaan, että mun käsialasta tulisi hyvää jälkeä. Tähän liinaan olen kuitenkin todella tyytyväinen.

Kauniin väristä tuo kotiväki- lanka. Se sai mut salaa haaveilemaan punaisesta virkatusta peitosta. Ehkä en kuitenkaan sellaiseen projektiin ryhdy, kun edellinenkin virkattu peitto- hässäkkä on vielä pahasti kesken.

Tällä hetkellä' mieleni tekisi Novitan sukkalehteä ja lisää lankoja.. tietenkin!

MAINOS